Charlize Theron on pelin päähahmona - pue tämä kaunis, kuuluisa näyttelijä haluamillasi vaatteilla.
Tietoa Charlize Theron - näyttelijästä Wikipediasta:
Charlize lähti 16-vuotiaana Milanoon Italiaan saatuaan vuoden mallisopimuksen voitettuaan paikallisen mallikilpailun. Mallisopimuksen päättyessä Theron asui New Yorkissa. Hän päätti jäädä New Yorkiin ja kävi siellä Joffrey Ballet Schoolia. Hän ehti tanssia balettia sekä Pähkinänsärkijässä että Joutsenlammessa, mutta joutui lopettamaan balettiuransa 18-vuotiaana polvivamman vuoksi.
Tanssiuransa päätyttyä Theron muutti lähes rahattomana Los Angelesiin. Asuttuaan kaupungissa kahdeksan kuukautta hän sai ensimmäisen elokuvaroolinsa.
Arvioidessaan elokuvaa Monster - Aileen Wuornos 17. joulukuuta 2003, arvostettu kriitikko Roger Ebert arvioi Theronin suorituksen elokuvan pääosassa yhdeksi elokuvahistorian parhaista. Ebert lisäsi, että jos Theron ei voittaisi parhaan naispääosan Oscaria, palkintoa ei tulisi jakaa ollenkaan. Theron voittikin parhaan naispääosan Oscarin vuonna 2004 järjestetyssä gaalassa, kuten myös SAG-palkinnon ja Golden Globen. Hän oli ensimmäinen eteläafrikkalainen parhaan naispääosan Oscarin voittaja. Hän sai toisen Oscar-ehdokkuutensa vuonna 2006 elokuvasta North Country.
Siirrä vaatekappale hahmon ylle.
Pelatuimmat pelit
1. Baby Bratz
2. Bratz Pikku poni
3. Bratz Muodonmuutos
4. Scooby Doo Castle
5. Bratz Akvaarion hoit...
6. Winx Pukeutumispeli ...
7. Winx lentokoulu
8. Bratz Valmiina
9. Pidä Parturi-kampaam...
10. Tom ja Jerry
11. Bratz Muotisuunnitte...
12. Winx Värityspeli
13. Winx Saippuakuplat
14. Bratz Somistus
15. Winx Pukeutumispeli ...
uusimmat pelit
1. Hullu Maatilapeli
2. Juhlien sisustus 1
3. Pupu-palapeli
4. Joulukylä
5. Pue keijukainen
6. Jäätelökioski
7. Kesäinen Piknikki-pä...
8. Cake Fabric
9. Sue Flower Garden
10. Beyonce Dressup
11. Brad Pit
12. Bratz Model
13. Minun vaatekauppani
14. Sweet Land
15. Here and There
16. Hugo
17. Sweet Ride Skate
18. Talvinen pukeutumisp...
19. Kynsihoitola
20. Suklaatalo
21. Remppamies Iines-ank...
22. Hassunhauska sanapel...
23. Fairy Dressup pukeut...
24. Lastenhuoneen sisust...
25. Kukuya 1
26. Bratz Muotisuunnitte...
27. Lara Meikkipeli
28. Ongs Sisters
29. Truck So Fun
30. SpringColouring Väri...
31. Pue pikku Peter Pan
32. Prom Dress
33. TIPI JA SYLVESTERI
34. Scooby Doo Castle
35. Rantapeli
36. Mario Sunshine
37. Kauhukolmoset
38. Täydellinen PIZZA
39. Nalle meni uimaan
40. Pilar Letters
41. Spider Typer
42. Sue Dancer
43. Uimabileet
44. KOKOPELI PILAR
45. Värityspeli Pilar
46. W.i.t.c.h Noidan Tyy...
47. Easy Bake
48. Red Shoes 3
49. Red Shoes 2
50. Red Shoes 1
linkkejä
1. Miniclip
2. mbdsglfrc
3. tyttöjen muitakin pe...
4. Nettipelit
5. Bratz Pelit
6. tyyyöjen muitakinpel...
7. Tyttöjen pelit
8. Dress Up Games
» Lisää linkki
Pelaa heti